Kuvagalleria
Metsäkansa Roadtrip 10.8.2019
Teksti ja kuvat Sari Sanio
Tunnelmia Metsäkansa´s Roadtripista 2018
Turvallisuuskoulutus 2018
Metsäkansan kirkko
Kirkko on nyt erittäin hyvässä kunnossa, sillä jo aikaisemmin on vaihdettu öljylämmitys maalämpöön.
Kirkon ulkomaalipinta on uusittu noin kymmenen vuotta sitten, ja silloin kirkon väritys palautettiin alkuperäiseen keltaiseen.
Kirkkosalin penkkejä lyhennettiin niin, että käytävästä saatiin leveä. Etuosaan tehtiin kaksi paikkaa pyörätuoleille. Leveämpi käytävä helpottaa myös vainajan kantamista kirkkosalissa. Etuosassa on katafalkille ja arkulle on entistä paremmin tilaa. Kirkkosaliin mahtuu noin 120 henkilöä.
HistoriaMetsäkansan kirkko perustettiin 1929 Metsäkansan-Rantoon Rukoushuoneyhdistys. Sen tavoite oli saada rukoushuone Pohjois-Sääksmäelle. Varainkeruun tuloksena saatiin ostettua tontti Pietilän talon mailta.
Yhdistyksen puheenjohtaja Juho Emil Virtanen päätti kääntyä kauppaneuvos Emil Aaltosen puoleen. Aaltonen näet oli lähtöisin Metsäkansasta. Tehtailija kehotti etsimään sopivan tontin ja pyysi rakennussuunnitelman.
Metsäkansan Rukoushuoneyhdistys perustettiin 1938. Tarjolle tuli parikin lahjoitustonttia, mutta Aaltonen ihastui Pietolan Isomäkeen. Pietolan isäntäpari Irja ja Pekka Laine lahjoittivat kirkolle tontin. Kauppaneuvos lupasi rakentaa kirkon tiilestä omilla varoillaan, jos kyläläiset hankkivat rakennuspuut, hiekan ja perustuksen kivet. Näkyvät kivet ovat Aaltosen kustantamaa graniittia.
Arkkitehti Niilo Tähtisen suunnittelema kirkko rakennettiin 1938-1939. Ensimmäinen jumalanpalvelus pidettiin 12.3.1939.
Aaltosen lahjoittamat kirkonkellot nostettiin torniin 1950.
Lähde: Seitsemän kylän Metsäkansa.
Teksti ja kuvat: Sari Sainio
Metsäkansan Tapiola
Metsäkansan ohi ei voi juuri mennä huomaamatta mäntyjen ympäröimää komeaa punaista taloa mäen päällä. Nuorisoseurantalo Tapiola on seissyt paikallaan 94 vuotta. Sen seinien sisällä on näytelty, tanssittu häitä, vietetty pikkujouluja, kesäjuhlia ja kaikkea mahdollista.
Taloa ylläpitää Metsäkansan Nuorisoseura. Sen puheenjohtaja Irja Salminen kertoo, että talosta on tullut varsin suosittu hää- ja juhlapaikka, mutta muutakin toimintaa on. Taloa vuokrataan kesäkaudella toukokuusta syyskuuhun.
Irja Salminen sanoo, että Tapiolan pihamaa ja kenttä ovat kyläläisten vapaassa käytössä, kunhan paikat pidetään siistinä, eikä tilaa vuokranneita häiritä.Tapiola - Metsäkansan Nuorisoseura ry:n talo, vihittiin käyttöön 26.12.1923
Piirustukset teki maanviljelijä Atte Selin ja tontin lahjoittivat Ida ja Kustaa Uotila.
Taloa on peruskorjattu useaan kertaan, muun muassa 1990-luvulla ikkunaremontti ja talon liittäminen kunnalliseen vesijohtoverkostoon. 2000-luvun alussa sisätilojen peruskorjaus.
Tapiolassa on kautta vuosikymmenten järjestetty iltamia ja kesäjuhlia. Tapiola on myös suosittu juhlapaikka, jota nuorisoseura vuokraa.